Kolmas vuosi painonpudotus/elämäntapa muutos remontissani on alkanut. Ensimmäisen eli vuoden 2008 saldo oli - 7,8 kg. Silloin harmittelin, että niin vähän, kun kymmenen piti lähteä. Nyt olen erittäin tyytyväinen tulokseen, sillä vuonna 2009 en onnistunut kuin lihottamaan itseäni... Erotus alkupainoon viime vuoden lopulla oli enää - 3,4 kg. En siis todellakaan päässyt tavoitteeseeni laihtua vuoden 2009 aikana 12 kiloa... Nyt harmittelen, että olisi edes lähtenyt se seitsemän kiloa mikä ensimmäisenä vuonna...

Vaan eipä auta harmitella. Yritän tehdä vuodesta 2010 loistavan kaikin tavoin, varsinkin painon pudotuksen suhteen! Tavoitteeseeni eli 80 kg kesäkuuhun 2010 mennessä en pääse, se on selvää, mutta tarkoitukseni on hukata vähintään 10 kg vuoden aikana. Periaatteessa sain hieman armonaikaa koko projektillenikin, koska todennäköisesti teemme 10-vuotishäämatkareissumme vasta syksyllä. 

Parissa vuodessa on moni asia muuttunut, mitä en olisi kuuna päivänä uskonut kun projektiani aloitin. Silloin olin suht vakaassa työsuhteessa, joka oli kestänyt jo lähes kymmenen vuotta. Vielä samaisena vuonna irtisanoin itseni, koska pääsin paikkakunnalle töihin ja työmatka lyheni reilu 60 km suunta! Olin "onneni kukkuloilla", kun saatoin mennä työmatkat kävellen/pyörällä ja tällöin hyötyliikunnan roimasti lisääntyessä painokin putosi kiitettävää vauhtia. Sitten iskikin lama ja mm. minä sain lähtöpassit uudesta työpaikastani. Nyt, hyötyliikunnan ja muunkin liikunnan jäädessä lähes nollaan, painoa on kertynyt huimasti lisää. Koko vuosi 2009 meni painonhallinnallisesti kyllä niin penkin alle kuin olla ja saattaa. Alkuvuodesta kävin kuitenkin juoksukoulua ja sain tavoitteen eli 8 km juoksulenkin juostua huhtikuussa, se sentään oli jo jotain, koska aikaisemmin en ole juossut! Tyhmä kun olen, niin jätin tämän jälkeen juoksun kokonaan ja olenkin taas aivan rapakunnossa...

2010 puhaltavatkin sitten aivan uudet tuulet! Kävin syksyllä ammattikorkeakoulun pääsykokeissa ja pääsin sisään. Olen siis tammikuusta asti ollut opiskelija noin 15 vuoden tauon jälkeen!!! Enkä opiskele edes omaa alaani vaan vaihdoin aivan kokonaan toiseen alaan. Joten haasteita tulee riittämään tämän 4 - 5 vuoden opiskelun taipaleella. Mutta olen ihan innoissani katsomassa mihin tämä tie minua kuljettaa!

Ensimmäinen painonhallinnallinen ryhtiliike vuodelle 2010 on jo tehty. Olen viettänyt tipatonta tammikuuta. Niin, ja ilmoittanut itseni tanssitunnille! Tarkoitukseni oli aloitella liikunta jo viime viikolla, mutta minun ei tarvinnut kuin ajatella asiaa niin tulin jo kipeäksi. Eli olen viikon verran ollut melkoisessa räkätaudissa. Mutta tällä viikolla liikunta alkaa taas!
Joulumässäilyn jälkeen paino oli lähes 104 kiloa ja tänä aamuna vaaka näytti 102 kiloa. Tästä se TAAS lähtee!